Skandinaviassa mäntytervaa on käytetty vuosisatojen ajan rakennusten suojelemiseksi. Männyn tervaa on käytetty myös lääketieteellisiin tarkoituksiin. Tämä perinteinen mäntytervan tuotannon perinne on erittäin tärkeä, ja sen tulisi pysyä hengissä. Juuri nyt tämä perinteinen mäntytervan tuotanto on vaarassa.

Monet hallitukset ja valtiosta riippumattomat järjestöt pyrkivät pelastamaan tämän perinteen. Myös tervakuoppa-mestari Valdemar “Valte” Nummelin vieraili äskettäin Punkalaitumen kunnassa, jossa hän opetti perinteisen tervan tekemisen taidetta nuorille oppipojille.

Opettaja ja oppipoika pitivät mäntypalkkeja samankeskisesti kuoppaan vapaaehtoisten avulla. Sitten mäntypalkit peitettiin sammalilla ja turpeella. Sitten polttorovio oli sytytetty huolellisesti, ja sitä oli tarkoitus polttaa kolme päivää jatkuvasti.

Sen hapen määrää on säädettävä, mikäi pääsee höyrystyvään kuoppaan, siksi turve katetaan. Kylän kannalta kuopan sytytysseremonia on hyvin erikoinen. Se on kuin kesän karnevaali kyläläisille. Kuopan päällikkö paineistaa kuoppaa, kun tuhka hajoaa kun vähitellen 500 litraksi tummaa, aromaattista, tahmeaa tervaa, joka muodostuu hitaasti.

Historialliset rakennukset ja muinaiset kirkot, jotka on peitetty puulevyillä, päällystetään käyttämällä tämän prosessin lopputuotetta. Terva on ainoa aine, joka on hyväksytty käytettäväksi virallisesti suojelluissa suomalaisissa rakennuksissa, joka selvästi kertoo tervan tehokkuudesta. Perinteisten veneiden viimeistelemiseksi ja suojelemiseksi terva on todettu myös korvaamattomaksi perinteisten puurakentajien toimesta. Suomalaiset ovat käyttäneet mäntytervaa vuosisatojen ajan eri tarkoituksiin. Sitä käytetään lääkkeenä pienempien ihoärsytysten hoitoon sekä vakavampiin vaivoihin, kuten psoriaasikseen. Sitä on käytetty myös laaja-alaisissa kotitalouden tuotteissa. Makeisissa, jäätelöissä, viinaissa jne. Tervaa on käytetty jo vuosia niiden maustamiseen. Sitä käytetään myös shampoissa keinotekoisen aromin luomiseksi.
Perinteisesti hieman vahingoittunutta puuta hankkii tervakuoppamestarit Työpäivän aikana hakkuri on luonnollisesti törmännyt sopiviin runkoihin ja saa vaurioituneen puun. Mutta tämä perinteinen tapa sopia hieman vahingoittamaan puuta on vaarassa, sillä nykyaikaiset hakkurit, jotka eivät välitä metsistä, eivät halua tuhlata aikaa etsiessään sopivaa vaurioitunutta puuta. Istuessaan korkean moottorikoneistonsa hytissä he leikkaavat kaikki haluamansa puut.

Euroopan unionin lainsäädännössä oli myös ongelmia mäntytervan viennin rekisteröintiprosessissa.

Kiitos “Eläköön terva!” yhdistykselle, joka ei ainoastaan ​​tue mäntytervan perintöä, vaan myös rahoittaa kaikki tärkeät rekisteröintivaatimukset. Perintöyhdistykset perustivat myös ”Eläköön kestävyys”-liikeen.
Vanhoja työskentelytapoja ja viljelyä tukee myös Punkalaitumella sijaitseva Yli-Kirran ulkomuseo. Tämän lisäksi, jotta taidot pysyisivät hengissä, he polttavat männyn tervahautaa neljän vuoden välein. Heillä on suuri määrä vapaaehtoisia, jotka ovat sitoutuneet etsimään sopivan materiaalin kuoppien rakentamiseen ja perinteen säilyttämiseen.